Sijoitusvakuutus ja perinnönjako

Jos perittävä on kuolemansa varalta ottanut henkivakuutuksen ja määrännyt kolmannen henkilön edunsaajaksi tai siirtänyt henkivakuutuksensa kolmannelle henkilölle, hänen suorittamat vakuutusmaksut on perintökaaren 7:4:n mukaan luettava pesän varojen lisäykseksi perintöosaa määrättäessä, jos ne eivät olleet kohtuullisessa suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa. Tällainen lisäys voidaan kuitenkin tehdä enintään vakuutusmäärään saakka. Sijoitusvakuutuksen (säästöhenkivakuutus) [...]

Sijoitusvakuutus ja perinnönjako

Ennakkoperintö perinnönjaossa

Perinnönjakoa suunniteltaessa on otettava huomioon perinnönjättäjän ja lesken antamat ennakkoperinnöt. Ennen kaikkea on selvitettävä mikä on ennakkoperintöä ja mikä on lahjaa. Perinnönjaossa ennakkona saatu perintö lisätään laskennallisesti kuolinpesän omaisuuteen, ja vähennetään sen perintö-osasta joka ennakon on saanut. Pääsääntö on, että perittävän tekemät ennakkoluovutukset huomioidaan nimenomaan antajansa jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa. Tästä [...]

Ennakkoperintö perinnönjaossa

Perintöverosta vastaa perinnön saaja

Kuka on perinnön saaja? Perinnön saajaksi katsotaan yleensä se, joka saa omaisuuden omistusoikeuden, vaikka ei saisikaan käyttöoikeutta omistamaansa omaisuuteen. Sen sijaan tilanteessa jossa omaisuus siirtyy perilliselle vasta tiettyjen määrättyjen ehtojen täyttyessä, on perintöverokin lain mukaan suoritettava vasta sitten, kun omaisuus on saatu.

Perintöverosta vastaa perinnön saaja